Siis siitä kehollisesta itsetunnosta, se vanhempi teksti.
2012-02-24 How to good look naked.
Tuon "Nätti nakuna" katseleminen on saanut mut ajattelemaan itseäni, ja mun kehollista itsetuntoani, kun siinä ohjelmassa siitä aika paljon puhutaan. Ja voin sanoa, että mulla se on aika hyvä!
En tieteskä kiellä, etteikö mulla ois vartalossani joitain osia, joita ois ehkä kiva saada toisenmallisiks tai -kokosiks mitä ne nytte on..mutta minkäs teet?! Siinä ne on semmosina mitä on eikä itsestään muuks muutu. Eikä kovin helpolla vaikka jotain tekiskin, ja ennen kaikkea, niitä ei ole pakko muuttaa. Mutta eikös se ole osa hyväksymistä, tavallaan? Tiedostaa että mahdollisia "puutteita" on mutta ei anna niiden häiritä.
Pääosin mä siis tykkään itsestäni tämmöisenä mitä olen, enkä häpeä näyttää muille sitä mitä oon tai millanen oon. Ja uskon että kyllä se muillekin näkyy, että hyväksyn itteni. Varsinkin viime aikoina, kun mun piilossa ollut naisellisuus on taas nostanut päätään. Löysät farkut on aikalailla hautautunu vaatehuoneen ylähyllylle, ja oon käyttäny enimmäkseen tyttöfarkkuja sekä naisellisia talvisaapikkaita. Ja löysien teepaitojen ja villapaitojen sijaan käyttäny toppeja ja istuvampia neuleita. Niin, ja jopa alusvaate- ja meikkipuoleenkin oon panostanu 2 viime kuukauden aikana enemmän, ko koko 2 edellisvuoden aikana yhteensä! Jep, on siitä muutkin ko vaan minä itse ollut huolissaan..vitsivitsi, haittaakse? Ei siitä kukaan oo oikeesti ollu huolissaan, ystit vaan ollu ilahtuneita että mustakin löytyy nainen. Ja vaikka mä niihin pakkeleihin oonkin nytten törsänny, niin en mä tarvii sitä meikkiä siihen, että tuntisin itteni nätimmäks tai että haluisin muiden takia laittautua..99%päivistä en ees meikkaa, en edes vkl ulos lähtiessä, mutta joinain päivinä on nyt vaan ollut semmoinen olo, että itseni takia haluan vähän puuteroida nenää ja sipaista ripsaria. Kyllähän se itsetuntoa silti vähän nostaa, ainakin alitajuisesti, vaikka sitä ei muut välttämättä edes näkis! Itse sen tietää ja tuntee.
Naamasta takaisin vartaloon ja keholliseen itsetuntoon. Kevät on tulossa, ja sen jälkeen kesä, ja uimakausi. Ja kuten jo parina edelliskesänä, aion edelleen käyttää yhdistelmää bikiniyläosa-uimashortsit. Toimii! Jopa tällä vatsalla. Arpineen kaikkineen. Tai siis, kun mä sillein kehtaan olla ja mennä, niin..mähän menen! Kyllä mä tiedän etten kaikkien silmää miellytä, kukapa niin tekis? Ei kukaan. Mutta mä itse hyväksyn itseni tällaisena ja se on tärkeintä. Eikä mulle esimerkiks tuota uimahallin pukuhuoneessakaan vaikeuksia riisuutua, taikka lääkärin vastaanotolla. Vaikka kui ois vieraita ihmisiä ympärillä (niin, kukahan se viime Riksu Rockissakin vaihtoi työpaidan päälleen lipunmyyntipisteessä ottaen oman paitansa tyynesti poies ja sitten vetäen työpaidan päälleen..miiinä! Eikä tähän normaaliin "laitan tän työpaidan tähän päälle ensin ja sitten oikein vaikean näköisesti otan tän omani täältä pois"-tyyliin. But that's just me.). Tyypillinen suomalainen häveliäisyys lie puuttuu? Mutta..elämä on. En mä osaa tahallisestakaan sellaista leikkiä. Jos se jotain häiritsee niin..tuota..nooh, hän sen kestäköön. Ja olkoon itse häveliäs.
Sitäkin oon miettiny, että mitä se on vaatinut että oon tässä pisteessä, tai että mikä tän suuren hyväksymisen taustalla on..tässä listaus:
- lapsesta asti oon isukin suusta kuullu että saa olla millainen on, välittämättä muiden mielipiteistä. Iso kiitos siitä lauseesta, jonka useasti kuulin <3
- ystävät, joiden kanssa taisteltiin kiusaamista vastaan koulussa ja useimmiten kestettiin se ja näytettiin että ei vaikuta meihin <3
- ripari-/seurisajat. Itseluottamus ja itsetunto kasvoi vahvasti noina vuosina <3
- opettajani Majava, luokkamme kanaemo. Kaikki kannustavat sanat ja teot häneltä vuosien aikana <3
- vuosi 2005 ja K-HKS:ssa (sekä Pikonlinnassa, TYKS:ssa ja TAUS:ssa) vietetty aika. Siellä kun joutui olemaan (sekä hereillä että nukutuksessa) vähissä vaatteissa lääkärien ja hoitajien edessä, ei ollut mahdollisuutta olla häveliäs. Se on varmasti yksi iso asia, jolloin oppi olemaan nolostumatta moisesta asiasta, että sulla ei ole paitaa päällä ja 2-12 vierasta ihmistä katsoo ja tutkii sua. Se oli kyllä 17-kesäiselle iso kasvun paikka, monessakin mielessä. <3
..ja näiden lisäksi on varmasti paljon isoja ja pieniä asioita jotka ovat vaikuttaneet, mutta nää on tullu päällimmäisinä mieleen.
Syksyllä 2007 ja keväällä 2008 olin nuorisotyössä työssäoppimassa ja siellä yksi työntekijä teki seksuaaliterapeutin opintojensa lopputyötä. En nyt näyttelyn aihetta nimeltä muista, sen muistan että hän kuvasi erilaisia naisten rintoja. Ja minä annoin myös kuvata omani sitä varten. Ne tulivat näyttelyyn siis ilman kasvoja..tosin, mun kuva nyt olisi ehkä ollut tunnistettavissa tuosta sädehoitotatuointipisteestä, joka tuossa keskellä rintakehää on. Anyway, ideana oli siis muistaakseni se, että kaikki rinnat ovat erilaisia, mutta silti yhtä hyviä ja hyväksyttäviä. Näinhän se on. Isot, pienet, eripariset..rinnat kuin rinnat. Itse olen omani hyväksynyt..nämä mulle on luotu, nämä mulle kasvoi ja that's it.
24 vuotta eikä suotta. Sen se otti, että tähän pisteeseen pääsi. Vaikka mä jo yläasteikäsenäkin olin aika sinut itseni kanssa..vai olinko? Onko ne isot vaatteet sittenkin olleet jossain määrin suojamuuri kaikki nämä vuodet.. Ehkä siinä on seuraava pohdinnan ja kirjoituksen aihe.
Kiitos ja kuittaus.
